Kalastusmatkat 

Kalastusmatkat sisältävät kalastusoppaan sekä veneen kuljettajan. Tarvittaessa järjestämme tulkin. Järjestämme kaikki kalastusvälineet sekä suojavaatteet.

Suosittu kalastusmatka:

Ryhmä saapuu aamulla klo 9.00 huvilalle, jossa tutustutaan paikkoihin ja jätetään suurimmat matkatavarat. Klo 10.00 lähdetään ajelemaan merelle Seastar-aluksella. Menomatkalla voidaan nauttia kahvia sekä lohivoileipiä. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavumme kala-apajille, jolloin voidaan siirtyä pienempään uistinalukseen. Ajamme lähelle karikoita, joista tulee hyvin haukia ja ahvenia uistinta heittelemällä. Välillä voidaan vetää uistinta. Muutaman tunnin kuluttua siirrymme takaisin alukselle ja lähdemme seuraamaan miten suuria saaliita kalastajien pyydyksiin on uinut. Samalla voidaan nauttia merellä kevyt merilounas. Illansuussa saavumme takaisin satamaan.

Kuhan uistelu:

Kuhan uisteluaika on parhaimmillaan kesäkuun vaihteessa, jolloin kalasaaliit ovat parhaimmillaan. Uistelussa käytämme pienempiä kalastusveneitä, jotka soveltuvat erinomaisesti uistimen vetoon. Aivan lähistöllä sijaitsevat parhaat kuhavedet.

Lohen vetouistelu:

Lohen vetouistelut suunnataan aivan Suomenlahden selälle ulkomerelle. Touko-heinäkuu on paras aika lähteä lohta narraamaan. Soveltuu hyvin 5-6 henkilön ryhmille, mutta pystymme järjestämään matkat myös yli kymmenen hengen ryhmille.

Taimenen kalastus:

Taimenen tyrskykalastusmatkat tehdään syys-joulukuussa. Silloin on paras taimenen syöntiaika. Taimenen kalastus tapahtuu ulkoluodoilla.

Hauen kalastus:

Hauen kalastus on parhaimmillaan heti keväällä kudun jälkeen sekä alkukesästä.

Ongintamatkat:

Ongintamatkat suunnataan Ahvenkoskenlahden sisäsaaristoon. Ongintamatkat sopivat hyvin lapsiperheille ja kalastusta harjoitteleville.

Talvikalastus:

Talvikalastus on pilkkikalastusta sekä verkkopyyntiä. Pilkkipaikat ja saaliskalat jäätilanteen
mukaan. Keski- ja kevättalvella voidaan tehdä kalastusretkiä hydrokopterilla ja patikoiden.
Retkillä voimme myös laskea vedenalaisen robotin jään alle, jolla voidaan tutustua vedenalaiseen maailmaan. Saaren rannassa voimme paistaa talvisen kala-aterian.

Kalastusoppaat:

Kalastusoppaina toimivat Ben Henriksson sekä Veli-Matti Sippala. Lohenkalastusoppaina käytämme huippuluokan asiantuntijoita, esimerkiksi Kolmikiven Legendat.

 

 
 
 
 


Fisherman´s pääsivulle